EtusivuAjankohtaistaKirkolliset toimituksetTyömuodotKun tarvitset tukeaTietoa seurakunnastaYhteystiedot

Karstulan kirkko



Karstulan kirkko on rakennettu vuosina 1851 - 1853 arkkitehti A. F. Granstedtin piirustusten mukaan. Rakennusmestarina toimi kuuluisa kirkonrakentaja Jaakko Kuorikoski. Jo vuonna 1774 rakennettu seurakunnan ensimmäinen kirkko on sijainnut nykyisen kirkon paikalla. 

Kirkko on hirsisen ristipohjan varaan tehty keskeiskirkko. Se edustaa tyyliltään myöhäisempireä. Kirkkoa on perusteellisesti korjattu viidenkymmenen vuoden välein. Viimeisin saneeraus tehtiin arkkitehti Matti Klemolan johdolla kirkon 150-vuotisjuhliin vuonna 2003. Alun perin kirkkoon mahtui 1500 henkeä, nykyisin istumapaikkoja on noin 1000.

Nykyiset urut ovat Allenin urkutehtaan 55-äänikertaiset digitaaliset urut, jotka hankittiin vuoden 2003 saneerauksen yhteydessä. Edellisten urkujen pillistö säilytettiin.

Kirkon vieressä oleva kellotapuli vuodelta 1815 on Simon Juvelinin rakentama. Nykyiseen asuunsa se on korjattu vuonna 1861 Lars Henrik Kuorikosken johdolla. Ulkomaalaus tehtiin vuonna 2003.

Kirkonkellot ovat 1800-luvun alkupuolelta, vanhempi vuodelta 1812 ja nuorempi vuodelta 1818. Ne valettiin uudelleen pronssiin vuonna 1950.

Kirkon alttaritaulun on maalannut taiteilija Pekka Halonen vuonna 1905. Taulun aihe on "Kristus puhuu kansalle venheestä Gennesaretin järven rannalla". Taiteilija on halunnut sijoittaa Vapahtajan oman aikansa ihmisten ja arjen keskelle, ei kauas historiaan. Perimätiedon mukaan hän on käyttänyt malleinaan myös karstusia.

Saarnatuoli on taiteilija Hannes Autereen suunnittelema. Nykyiset kirkkotekstiilit ovat taiteilijaprofessori Päikki Prihan käsialaa.

Kirkon pääeteisessä on vaivaisukko ja vanhasta kirkosta peräisin olevat Hyvä Paimen -puuveistokset, jotka restautoitiin kirkon saneerauksen yhteydessä vuonna 2003. Vaivaisukko kerää vanhaa perinnettä noudattaen varoja seurakunnan tekemälle diakoniatyölle.

Kirkon vieressä on sankarihautausmaa muistomerkkeineen. Sankarihautoja on yhteensä 245. Sankarihautausmaalla sijaitseva viime sotien muistopatsas vuodelta 1956 on kuvanveistäjä Matti Aaltosen suunnittelma. Vapaussodan muistopatsas vuodelta 1922 on taiteilija Ilmari Virkkalan käsialaa.